Aihearkisto: Yleinen

Kuulumiset

Lopetin tosiaan ratsastuksen about 2017 elokuussa, en muista tarkkaan (Jatkoin vielä siis ratsastusta noin 3kk sen jälkeen kun tytti lähti, en ihan heti lopettanut) Syy oikeastaan oli se että mä en enää jaksanut. Tulin tallille, missä ei ollut parasta ystävää, Tyttiä, se oli rankkaa kieltämättä. Annoin surun vaikuttaa, ajattelin tottakai myös kuinka hieno Tytin kanssa oli mutta silti. Olisi pitänyt olla iloinen vain siitä että sai olla ihanan hevosen kanssa😍!  Mutta Joo, näin kävi. Mutta alan taas ratsastamaan. Mutta pitää saada itteni eka kuntoon että jaksan ratsastaa😅 Siinä voi mennä aikaa, mutta sen minä lupaan että 2018 nousen vielä hevosen selkään 🙈❣✌ Tytti opetti muo paljon kieltämättä joten parempi senkin takia jatkaa, oon niin niin kiitollinen Tytille!!!!❤❤

En ole 100% varma että jatkanko samalla tallilla missä ennenkin, katsotaan!

Minä, Emma

Ajattelin kertoa itsestäni.

Olen Emma, 2003 syntynyt tyttö. Mun harrastuksiin kuuluu vain ratsastus, ja sitä olen harrastanut pian 3 vuotta. Käyn tallilla kerran viikossa vain (tästälähtien)Eli käyn siis vain ratsastamassa. Ennen kävin enemmän tallilla, joskus  tosi paljonkin, kun mulla oli hoito hevonen, Tytti💗 Tytti lopetettiin toukokuussa 2017💔 Nyt Tytin on parempi olla😢💛 Tytti pysyy mulle aina tärkeinpänä😇💗💗 Mulla ei tosiaan ole enää lempparia  (jos Tyttiä ei lasketa). Oon luonteeltani aika ujo mut usein aika levoton kylläkin kun energiaa riittää😂

Täs oli ny jtn musta😂

Heluker ”hessu”

13.7.2017

Menin Hessulla. Hessun oikea nimi on Heluker. Se on 17 ja suomenhevosruuna. Niin kuin sanoin en pidä hirveästi suokeista, mut hessu ei mun mielestä vaikuta ees Suokilta kun sillä ratsastaa, joka on vaan hyvä juttu😂 Mentiin loivaa kiemurauraa toisella pitkällä sivulla ja toisella pitkälsivul ympyrä, ja tää tehtiin ravissa, ja kai myös käynnissä🤔 Sit mentii samaa tehtävää mut laukassa se toine pitkä sivu, ja voltti laukassa, ja ravissa loivakiemuraura. Hessu meni kivasti laukkaa, mut noi ympyrät/voltit on vaa vaikeita kun hessu ei meinaa kääntyy. Ja ainiin unohdin sanoo et loivankiemurauran keskellä tehtiin aina pysähdys ravissa että käynnissä. Laukan jälkee loppu ravit. Kivasti meni tunti🖒

Muutama kysymys ja vastaus ;)

Mikä on hauskinta ratsastuksesta?

V: Rupesin miettii et mikä olis hauskinta.. Mut no tottakai esteet! Esteratsastus on mulle tärkeetä ja kunpa pääsisi vaa joka viikko menee esteitä! Mä käyn siis joskus vaan. Mut jos ihan perus kouluratsastuksessa pitäis aatella mikä on hauskinta, niin no laukkaaminen.

Harmittaako suo että se toinen talli lopettaa tuntitoiminnansa, etkä pääse sinne ridaa?

V: Se harmittaa muo aika paljonkin 🙁

Lempi askellaji?

V: Laukkaa!

Mitä sulle kuuluu?

V: Noo, vaikeeta sanoo, Hirmu ikävä vaan tyttiä, mut lohdullista aatella et nyt sil on kaikki hyvin😍💗

Harrastatko ratsastusta Viälä?

V: Mulla oli 3 viikon tauko, mut nyt palattu takas satulaan. En tiiä kuinka kauan aion Viälä jatkaa tätä harrastusta, katsotaan nyt 😁 mut en mä ainakaa hetkeen aio lopettaa.

Reipari ”Reiska”

6.7.2017

Menin eilen Reiskalla. Reiskan oikea nimi on Reipari mutta lemppari nimi siis Reiska. Se on entinen ravihevonen, ja poika on siis Suomenhevonen. Sää’stä en ole niin varma, mutta jtn vähän yli 160 muistaakseni. Mä en tykkää yhtään Suokeista, ne vaan ei jotenkin miellytä muo.. Mut kaikki saa tykät mist tykkää😊 No mutta tuntiin. (Teen siis tänne aina tuntikuulumiset, mutta instassa on myös kuulumiset) Eli eka mentiin ihan vaan käynnissä pitkillä sivuilla pysähdys ja joka kulmassa voltti meni ihan hyvin. Sit tehtiin kai sama (ravissa?) muistaakseni. Sit mentiin ravissa isot pääty ympyrät. Meni ihan ok. Ja sitten kaii, ravissa tultiin ns ”kaartoon” ja sit pysäytettiin hevonen, ja heti jatkettiin suoraan ravissa. Eli ravia, pysähys, ravia. Ei käynti askelia, mut ei se nyt aina onnistunut 😂 Sit laukkaaminen. Lyhkäsillä sivuilla voltti ravissa (valmistellaan laukka) pitkät sivut laukattiin. Meni TOSI huonosti. Annoin laukka avut mutta Reiska lähtee silti menemään täyttä ravia, ja mä pompin siellä, ja meinaan tippua. Koko ajan kävi noin, ei laukan laukkaa, vaan ravurin ravia. Mulla meni ihan hermo.. ja sit loppua päin meni ihan vähän paremmin. Ja se ehkä välillä otti vähän laukka askelia. Huhhuh 😞 Ei ole mulle toi heppa, en osaa sillä niinku yhtään ratsii.. Mut sellane kokemus. Toivottavasti saan ens kerral roosan tai stiflerin kun niitä mä toivonkin. Mut joo tästä jatketaan.

Q & A

Koulu vs este?

Kummatkin on kivoja, mut esteratsastus on kyllä kivempaa. Tykkään varmaan esteistä siksi koska sillon mennään lujaa (paitsi jos meen Pikku g:llä esteitä 😂) Mä en osaa siis yhtään ratsastaa sillä hevosella😁

Kenttä vs maneesi?

Kenttä ehdottomasti, mut kentällä ratsastaessakin on huono puoli, se et se on ulkona, ja hevoset voi pelästyä vaikka mitä. Mut maneesi on halli, joten siellä ei ole niin paljon pelättävää. Mut kyl mä siis kentän valitsen silti 😄

Paras muisto hevosten kanssa?

Kaikki hetket mitä sain viettää Tytin kanssa ❤

Unelmien hevonen?

Puoliverinen. Mielellään yli 170 cm ja tamma ofc🤗❤

Korkein este mitä olet hypännyt?

En oo ihan varma. Mutta 60 tai 70 cm. Jompikumpi 😃

Ilman satulaa vs ilman?

En oo mennyt ikinä ilman satulaa (valitettavasti) mut sanon silti sen 😂

Lempi ratsastuksen opettaja?

Varmaan Mari Inari. Tykkäsin siitä kun se on tiukka opettaja ☺

Oma hevonen vs vuokra?

Oma ehdottomasti🤗🐎 Olis iha mahtavaa jos olis oma hevonen😍

Lempi väritys hevosissa?

Ruunikko ja päistärikkö. Voikko on kans kiva ja musta😊

Lempi koulu aine?

Musiikki ehdottomasti💖

Paras kaveri?

Tytti ystävä💗

Lempi väri?

En yhtään osaa sanoa🤔

Lempi lomamatka?

Oon ollut vaa 2 kertaa ruotsis, mut varmaan se toinen kerta ruotsis😁

Lempi maa?

Espanja on ihan lemppari.

Kirahvi vs norsu?

Jaa-a😂 Kirahvi varmaanki ne on ihanii😏❤

Onko Ossi paras?

Varmaan jonkun mielestä, mut ei kyllä mun mielestä koska Tytti on paras❤😏

Eikö Ossi olekkin söpöin?

Sama vastaus, varmaan joittenkin mielestä mut ei mun mielestä😂❤Tytti on paras ja söpöin❤😎

Lempi ruoka?

Tykkään aika monist ruuist, mut nuudelit on aika goals😂👌

 

Täs oli tää postaus, jos tulee lisää kysymyksiin instan puolelle, niin teen toise postaukse😇